top of page

Riikka Salminen (s. 1988, Helsinki) työskentelee pääasiassa öljymaalilla ja vesiväreillä. Hän käsittelee maalaustensa teemoja ja aiheita suhteessa taidehistoriaan, nykytaiteeseen ja maalaamisen kokemukseen. Salmisen maalaukset ovat usein varsin omakuvallisia ja hän käsittelee niiden kautta aiheita kuten luovuutta, haasteiden synnyttämiä tunteita sekä identiteetin rakentumista nykymaailmassa. Kuviin liittyy usein myös huumoria ja ironiaa,
vakavista aiheista huolimatta.


Maalaus on hänelle ikään kuin naamio – osa itseä ja silti erillinen: naamio, jonka avulla ilmaista myös tiedostamatonta, mikä ehkä muutoin jäisi ilmaisematta.

 

Salmisella on Kuva-artesaanin tutkinto Pekka Halosen Akatemiasta vuodelta 2013 ja hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi(KuM) maalaustaiteen opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Salminen asuu ja työskentelee Helsingissä.

bottom of page